Olen lopen kyllästynyt eväiden tekoon ja niiden vähäisiin ravintoarvoihin. Yleensä jos vaan mahdollista niin käyn ruokatunnilla syömässä kunnon ruuan joko työpaikan ruokalassa tai sitten jossain ruokapaikassa. Nyt kuitenkin olen rantsulla töissä ja emme voi missään vaiheessa poistua rannalta. Leivät ja valmisruuat pursuavat korvista ulos. Samoin niistä ei nälän tunne tunnu katoavan laisinkaan. Tänään aattelinkin tehdä jotakin normaalisti poikkeavaa ja valmistaa ruokaisan salaatin
Ruokaisa salaatti. (saarioisen tapaan)
Hedelmällinen broilersalaatti
1 pkt 220 g Saarioisten paahdettuja broilerinfileeviipaleita
½ pss pakastemaissia
½ punaista paprikaa
½ keltaista paprikaa
1 pieni rs kirsikkatomaatteja
pala hunajamelonia
1 omena
Saarioisten Kookoksenmakuista hedelmäistä salaattikastiketta
Paloittele kasvikset ja hedelmät ja sekoita ne salaattikulhon pohjalla. Asettele päälle broilerinfileeviipaleet ja tarjoa kookoksenmakuisen hedelmäisen salaattikastikkeen kera.
Itse pitää tehdä pieniä variaatioita raaka-aineiden suhteen (ei tule käytetty saarioisen tuotteita) mutta tämä kuullostaa erittäin hyvältä ja juuri ruokaisalta! Olen suuri maissin ystävä ja sitä harvemmin salaateissa esiintyy riittämiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Sama tilanne, valmisruoat alkavat etoa jo, vaikka kesätöitä on ties kuinka paljon jäljellä. Meillä ei ole työpaikkaruokalaa eikä mitään kivaa ruokapaikkaa lähettyvillä, joten eväät on otettava joka päivä. Itse ajattelin myös tehdä huomiseksi kanasalaattia, kun jäi yksi kanapihvi yli tältä päivältä. Ohje taitaa olla vähän eri kuin tuo yllä oleva, se kuulostaa muuten hyvältä, mutta paprikat voisi jättää pois minun puolestani :P
VastaaPoistaMyös minulle eväät tuottavat suurta tuskaa. Teen n. 8h päiviä, ja jossain välissä olisi mukavaa myös syödä. Mutta olen todella laiska tekemään eväitä. Onneksi olen kaupassa töissä, niin saan aina hyllystä kätevästi nälän yllättäessä jotain naposteltavaa...ja käytän ainakin yhden tunnin palkan eväisiini. :( Kotoa voisi saada halvemmalla, jos jaksaisi nähdä edes vähän vaivaa.
VastaaPoista